Kässämartat Lahesta -ryhmän vetäjä Kirsi Peltola valmistaa lähes kaikki vaatteensa itse rintaliivejä ja kenkiä myöten. Jokaisella vaatteella on oma tarinansa ja jokaiseen liittyy vahva tunneside. Materiaaleina Kirsi suosii kierrätettyä ja hukkapaloja.
Olen niin tehomartta, että kun keitän omenamehua, hyödynnän mäskin vielä hilloon. Se onnistuu, kun ottaa ompuista ennen mehustamista kannat, siemenkodat ja huonot pinnat pois. Olen oppinut konstin mummultani.
Eräänä syksynä keitin omenoista seitsemän litraa mehua. Kippasin sekaan sokeria ja pullotin mehun lasipulloihin. Seuraavaksi siirsin omenamäskin toiseen kattilaan, surautin sen sauvasekoittimella sileäksi ja keitin hilloksi. Sitä tuli nelisen litraa.
Lue myös: Korjaamisen ihme: käyttökelvoton muuttuu toimivaksi
Kun myöhemmin yritin kaataa mehua lasiin, se ei tullut pullosta ulos. Hillo puolestaan oli hyvin vetistä. Olin vahingossa laittanut mehuun hillosokeria ja hilloon tavallista sokeria.
Kaivelin omenahyytelöä pullosta villapaitojen neulomiseen tarkoitetulla puikolla ja totesin, että palaset maistuvat ihan hyviltä. Loput hyytelöt menivät kuitenkin roskiin, koska ei niitä kukaan jaksanut enempää kaivella. Hillon söimme puuron ja lättyjen päällä. Hyvää se oli, vaikka olikin löysempää, kuin mihin olemme tottuneet.

Sokerit sekaisin
Olen niin tehomartta, että kun keitän omenamehua, hyödynnän mäskin vielä hilloon. Se onnistuu, kun ottaa ompuista ennen mehustamista kannat, siemenkodat ja huonot pinnat pois. Olen oppinut konstin mummultani.
Lue myös: Kasvikset kotipuutarhasta – huoli ympäristöstä sai muutoksen aikaan